Kamerani on ollut lainassa, enkä ole siis saanut otettua viime aikoina kuvia kokkailuistani. Yritin tuolla vaihtokameralla ottaa joitakin kuvia, mutta ilman hyvää päivänvaloa siitä ei oikeastaan mitään tullut, joten jätin suosiolla blogin odottamaan. Nyt kamera on kuitenkin takaisin, ja herkkuruoka valmistuikin tänään illalla. Pitkään aikaan ei ole oikeastaan tehnyt mieli pihviä, mutta nyt muutaman viikon ajan olen siitä haaveillut. Maustevoinkin valmistin samalla, siinä kun ei kauaa aikaa kulu. Löysin vielä kaupasta suhteellisen edulliseen kilohintaan espanjalaisia uusia perunoita, joten niitä lähtikin mukaan puoli kiloa. Tuontiperunat ovat suhteellisen mauttomia, joten niihin saa helposti makua valmistamalla niistä nyyttejä muista kasviksista ja esimerkiksi tuorejuustosta.

Lehtipihvit

naudan ulkofilettä
suolaa
pippuria

Naudan ulkofileestä leikataan sopivankokoisia pihvejä, ja ne nuijitaan kelmun välissä mahdollisimman ohuiksi. Paistetaan kuumalla pannulla molemmin puolin. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Maustevoi

voita
persiljaa
ruohosipulia
2 valkosipulin kynttä
suolaa

Maustevoihin voi käyttää haluamiaan mausteita, tällä kertaa se kuitenkin syntyi valkosipulisena. Ruohosipuli, valkosipuli ja persija hienonnetaan ja sekoitetaan voin joukkoon. Suolaa voi lisätä maun mukaan, riippuen muista mausteista. Tämä maustevoi pyöräytetään kelmun sisään ja muotoillaan pötköksi. Pötkön voi laittaa pakastimeen tai jääkaappiin jähmettymään, ja pihvien ollessa kypsiä, leikataan siitä sopivankokoiset palaset pihvin päälle. Maustevoi säilyy hyvin pakastimessa, jolloin kerralla voi valmistaa suuremmankin määrän, ja ottaa siivun tarpeen mukaan.

Peruna-purjo-paprika-nyytit


perunaa
paprikaa
purjoa
suolaa
ruohosipuli-tuorejuustoa

Siivuta purjo ja paloittale paprika. Ota foliosta pala ja laita perunat sen päälle (jos käytössä isompia perunoita, niitä kannattaa paloitella) Ripottele paprikaa ja purjoa perunoiden päälle, ja lisää päällimmäiseksi vielä kunnon ruokalusikallinen tuorejuustoa. Muotoile folio nyytiksi kasvisten päälle ja paista uunin 200 asteessa noin 50 minuuttia.