Säilytän yleensä pakastimessa murotaikinaa ja mustikoita, koska niistä on helppo valmistaa nopeasti mustikkapiirakka. Tällä kertaa tein murotaikinan itse, jolloin mielestäni se saa paremman koostumuksen. Olin myös kyllästynyt siihen, että jääkaapin valtaa jatkuvasti jokin iso vuoka tai kulho, joten teinkin tällä muffinsivuokaan pieniä mustikkapiirasia. Ne olivatkin yllättävän käteviä, eikä niitä sitten kuitenkaan edes jäänyt jääkaappiin asti säilöttäväksi.

Mustikkapiiraset


125 g voita tai margariinia
1 kananmuna
1 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
jäisiä mustikoita
perunajauhoa

Vaahdota sokeri ja rasva. Jatka vatkaamista ja lisää muna. Sekoita loput kuivat ainekset keskenään ja yhdistä seokset. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele muffinsivuoksiin ohut kerros taikinaa "kulhoksi" ja täytä nämä mustikoilla. Ripottele päälle hieman perunajauhoa. Paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile vaniljakastikkeen, -jäätelön tai kermavaahdon kera.