Näillä aineksilla olen tehnyt myös juustokakkua, silloin käytän vain enemmän liivatelehtiä ja pohjan sekoitan kekseistä ja voista. Tällä kertaa tarjoilin herkun annoksina. Tästä ohjeesta riittää ainakin kuuteen jälkkäriin, kuvassa se on kuitenkin jaettu neljään osaan, mikä oli - noh, no vähän liian paljon herkkua kerralla :--)

Tiramisuinen jälkiruoka

domino-keksejä yksi sellainen muoviin kääritty rullallinen paketista
9 rkl vahvaa kahvia

200 g Philadelphia-juustoa
2 dl kermaa
3 rkl vahvaa kahvia
3/4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria

2 rkl vahvaa kahvia
2 liivatelehteä (voi myös jättää ohjeesta pois, mutta näin herkusta tulee helpommin lusikoitava)

kaakaojauhetta

Keksit murustetaan ja laitetaan jälkiruokakulhojen pohjalle. Jokaiseen kulhoon lisätään kaksi ruokalusikallista kahvia tasaisesti keksien päälle.  Tällä ajalla laita ensin liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään, minkä jälkeen sekoita tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja kahvi keskenään. Toisessa kulhossa voit vatkata kerman. Liuota liivatelehdet kuumaan kahviin ja kaada pienenä vanana tuorejuustoseokseen. Tämän jälkeen voit lisätä kermavaahdon rauhallisesti sekoittaen tuorejuustoseokseen. Annostele seos tasaisesti jokaiseen kulhoon ja siivilöi pinnalle tummaa kaakaojauhetta. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti tai mielellään yön yli.